Musiikkitiede keskityy vääriin asioihin

Viime päivinä olen kuunnellut ja soitellut yhdysvaltalaisen Lady Antebellum-yhtyeen tuotantoa. Yhtyeen kolmannen levyn Own the Night lopussa on bonusraitana akustinen versio yhtyeen megahitistä Need You Now. Versio koostuu dominoivasta ”kahdella kädellä” soitetusta melkoisen alleviivaavasta ja taitteita vahvasti merkkaavasta pianosäestyksestä, parista tasaisia kahdeksasosia soittavasta kitarasta, sekä suhteellisen kuivista ja rytmisesti täsmällisistä lauluosuuksista. Piano vaikuttaa kvantisoidulta. Ei siis todellakaan mitään luomuakustista meininkiä.

Tätä ei varmasti ole alunperin julkaistavaksi tarkoitettu. Bonusraidan täytyy siis olla demo. Mutta onko tätä käytetty click-trackina lopulliselle versiolle? Tai rumpalille, jonka osuuden päälle lopulliset äänitykset on tehty?

Vaikka minulla on sekä musiikkitieteen että musiikkikasvatuksen syventävät opinnot, minä en kuitenkaan kovin paljoa tiedä kuinka levyjä tehdään musiikkiteollisuuden suurkaupungissa Nashvillessä.  Musiikkitieteessähän lähdettiin musiikkituotantoa käsittelemään psykoanalyysin kautta… Mutta tiedonjanoni on valtava.

Niinpä kirjastoon – oikein yliopiston kirjastoon selvittämään asiaa. Niinhän tämä ja moni muu asia selviäisi! Hakusanoiksi siis music, production ja Nashville.

Ja tässä tulos:

Eli yksi tulos, jonka relevanssi kovin vähäistä. Kirjojakin vain yksi kappale.

Surkeaa – enpä lähtenyt kansalliskirjastoon.

No tehdäänpä huvikseen toinen haku.

Olen soittanut ja tehnyt musiikkia 80-luvulta ja työkseni lähinnä opettanut lähinnä musiikkia tavalla tai toisella parikymmentä vuotta. En ole ikinä tekemisen käytäntööni tarvinnut musiikkitieteen suuntausta nimeltään Music & Gender. Tiedän, että se ei todellakaan mittaa mitään, eikä ”tutkimukset” ole toistettavissa – eli music and gender ei täytä tieteelle asetettuja perusvaatimuksia. Kyselyistäni huolimatta en ole saanut selville mihin tuota music & genderiä käytetään ja/tai tarvitaan.

Meilläpäin tuollaista sanotaan huuhaaksi, höpö-höpöksi tai lässytykseksi.

Sen tiedän kuitenkin, että suuntauksella on professuureja Suomessa! Ja ollut pitkään!

Joku matemaattisesti lahjakkaampi voisikin laskea mitä pelkästään nämä aineen professuurit ovat tulleet vuosikymmenten saatossa yhteiskunnallemme maksamaan – sivukuluista puhumattakaan.

Mutta takaisin hakuun:

Eli ainakin 573 viitettä täydellä relevanssilla! Niteillä vieläpä useita saatavuustietoja!

Tottakai minä tiedän, että hain tietoa täysin väärästä paikasta! Kysymykseni tulee ratkeamaan ihan muilla keinoilla. Niin kuin useimpiin muihinkin käytännön ongelmiin. Mutta miksi pitää pitää yllä kallista järjestelmää, joka on painotuksiltaan täysin hakoteillä?

Eikä tämä ole ensimmäinen tapaus. Vastaavia hakuesimerkkejä pystyisi antamaan kymmeniä. Musiikkitiede ei pysty antamaan vastauksia ja käytännön tietoa harrastuksen tai ammatin tueksi, koska se painottuu epäoleellisiin asioihin.

Lopetetaan nykymuotoinen musiikkitiede. Ainakin lopetetaan yhteiskunnan rahojen pumppaaminen tuollaiseen toimintaan – harrastaa toki saa mitä vaan.

(lue myös postaukseni musiikkitieteen menetetyistä mahdollisuuksista)