Sovellettavan tiedon tuottamisen haaste

Tässä on työn alla mm. pieni linkkikokoelma, josta voi löytää vastauksia edellisessä postauksessa esitettyihin kysymyksiin. Mielelläni käytän asian selvittämiseksi muutaman tunnin lomastani.

Tiedon etsiminen ja kirjoittaminen on kivaa ja aion kehittyä molemmissa. Erityistä bonusta tulee, jos vielä pystyy olemaan hyödyksi toisille.

Kehittyäkseen täytyy kuitenkin olla jonkin verran tavoitteita ja harrasteella sopivaa haasteellisuutta (lukeekaa #muuten oikeasti se Csikszentmihalyin Flow). Niinpä asetan itselleni haasteen.

Aion tuottaa tässä blogissa vuoden loppuun mennessä vähintään kaksi kertaa enemmän sovellettavaa tietoa kuin mitä institutionaalinen suomalainen musiikkitiede pystyy tuottamaan koko vuoden 2016 aikana.

Paino on sanalla soveltava. Eli tiedon täytyy olla sovellettavissa jollain tavalla – vaikkapa kitaransoittoon, koulutukseen/opetukseen tai vaikkapa piisintekemiseen. Institutionaaliseksi musiikkitieteeksi lasketaan kaikki julkaistu materiaali, johon on jollain tavalla käytetty julkista rahoitusta. Tämä tarkoittaa yliopistoilla vakinaisesti työskentelevien professoreiden yms. porukan, sekä valtion apurahoja nauttivan porukan tekemää julkaistua musiikkitiedettä. Yksityisten säätiöiden apurahoilla tehtyä tutkimusta ei lasketa mukaan. Tähän ei kuulu myöskään gradut, sillä aina kuitenkin löytyy niitä rohkeita, jotka uskaltavat tehdä jotain käytännönläheistä pelkäämättä egomaanisten tohtoreiden kostotoimenpiteitä (gradun tarkastus venähtää yli puoli vuotta, hylsy tai mahdollisimman heikko arvosana, paperit kuntoon vasta kun yleiset virkahaut ohi jne. jne.). Ulkopuolella ovat myös käytännönläheinen musiikkikasvatus ja Jyväskylän MMT-ohjelma.

Itse teen hommaa harrastuksena töiden ohessa. Tämä saattaa hieman vaikuttaa kirjoittamisen säännöllisyyteen.

Entä metodiikka? Seuraavat menetelmät ovat erinomaisia tiedonhankintaan:

1. Soitto tai muu yhteydenotto asiantuntijaan (ehdottomasti paras metodi!)
2. YouTube-haku
3. Hakukonehaku
4. Helmet-kirjastohaku, Arsca-haku
5. (tuskin tarvitsee, mutta laitetaan vielä yliopistojen kirjastojen haku)

Mutta hei! Jotta homma olisi mahdollisimman mielenkiintoista, homman on hyvä olla vuorovaikutteista! Tarkoittaa sitä että lukijoiden ehdotuksista olen erittäin kiitollinen. Vähän jo aikaisemmista postauksista saa mieltmyksistäni osviittaa, mutta kaikki musiikkimaailman käytännön kysymykset huomioidaan. Eli viestiä vaan meilillä, Twitterissä, Facebookissa, tai kommenttikentässä – ihan miten vaan!

Miten pisteet sitten lasketaan? Joululoman jälkeen tammikuussa 2017 tsekataan tämä blogi ja vierelle institutionaalisesti julkaistu musatiede. Kun jutusta löytyy selkeästi osoitettavissa oleva soveltamiskohde, saa julkaisu pisteen (tai vaikka kaksi, jos sovelluskohteita löytyy). Jos en saa kaksi kertaa enempää pisteitä, lupaan jokaiselle yliopiston musiikkitieteellä vakituisesti työskentelevälle ilmaisen 45 minuutin soittotunnin!

 

 

 

 

Musiikkitiede keskityy vääriin asioihin

Viime päivinä olen kuunnellut ja soitellut yhdysvaltalaisen Lady Antebellum-yhtyeen tuotantoa. Yhtyeen kolmannen levyn Own the Night lopussa on bonusraitana akustinen versio yhtyeen megahitistä Need You Now. Versio koostuu dominoivasta ”kahdella kädellä” soitetusta melkoisen alleviivaavasta ja taitteita vahvasti merkkaavasta pianosäestyksestä, parista tasaisia kahdeksasosia soittavasta kitarasta, sekä suhteellisen kuivista ja rytmisesti täsmällisistä lauluosuuksista. Piano vaikuttaa kvantisoidulta. Ei siis todellakaan mitään luomuakustista meininkiä.

Tätä ei varmasti ole alunperin julkaistavaksi tarkoitettu. Bonusraidan täytyy siis olla demo. Mutta onko tätä käytetty click-trackina lopulliselle versiolle? Tai rumpalille, jonka osuuden päälle lopulliset äänitykset on tehty?

Vaikka minulla on sekä musiikkitieteen että musiikkikasvatuksen syventävät opinnot, minä en kuitenkaan kovin paljoa tiedä kuinka levyjä tehdään musiikkiteollisuuden suurkaupungissa Nashvillessä.  Musiikkitieteessähän lähdettiin musiikkituotantoa käsittelemään psykoanalyysin kautta… Mutta tiedonjanoni on valtava.

Niinpä kirjastoon – oikein yliopiston kirjastoon selvittämään asiaa. Niinhän tämä ja moni muu asia selviäisi! Hakusanoiksi siis music, production ja Nashville.

Ja tässä tulos:

Eli yksi tulos, jonka relevanssi kovin vähäistä. Kirjojakin vain yksi kappale.

Surkeaa – enpä lähtenyt kansalliskirjastoon.

No tehdäänpä huvikseen toinen haku.

Olen soittanut ja tehnyt musiikkia 80-luvulta ja työkseni lähinnä opettanut lähinnä musiikkia tavalla tai toisella parikymmentä vuotta. En ole ikinä tekemisen käytäntööni tarvinnut musiikkitieteen suuntausta nimeltään Music & Gender. Tiedän, että se ei todellakaan mittaa mitään, eikä ”tutkimukset” ole toistettavissa – eli music and gender ei täytä tieteelle asetettuja perusvaatimuksia. Kyselyistäni huolimatta en ole saanut selville mihin tuota music & genderiä käytetään ja/tai tarvitaan.

Meilläpäin tuollaista sanotaan huuhaaksi, höpö-höpöksi tai lässytykseksi.

Sen tiedän kuitenkin, että suuntauksella on professuureja Suomessa! Ja ollut pitkään!

Joku matemaattisesti lahjakkaampi voisikin laskea mitä pelkästään nämä aineen professuurit ovat tulleet vuosikymmenten saatossa yhteiskunnallemme maksamaan – sivukuluista puhumattakaan.

Mutta takaisin hakuun:

Eli ainakin 573 viitettä täydellä relevanssilla! Niteillä vieläpä useita saatavuustietoja!

Tottakai minä tiedän, että hain tietoa täysin väärästä paikasta! Kysymykseni tulee ratkeamaan ihan muilla keinoilla. Niin kuin useimpiin muihinkin käytännön ongelmiin. Mutta miksi pitää pitää yllä kallista järjestelmää, joka on painotuksiltaan täysin hakoteillä?

Eikä tämä ole ensimmäinen tapaus. Vastaavia hakuesimerkkejä pystyisi antamaan kymmeniä. Musiikkitiede ei pysty antamaan vastauksia ja käytännön tietoa harrastuksen tai ammatin tueksi, koska se painottuu epäoleellisiin asioihin.

Lopetetaan nykymuotoinen musiikkitiede. Ainakin lopetetaan yhteiskunnan rahojen pumppaaminen tuollaiseen toimintaan – harrastaa toki saa mitä vaan.

(lue myös postaukseni musiikkitieteen menetetyistä mahdollisuuksista)

 

 

 

Max Martin (osa 3) – työskentely

Yksi juttu on varmaa: Max Martin työskentelee ja on työskennellyt musiikkinsa eteen paljon. Fredrik Eliassonin Ruotsin radion P4-kanavalle tekemässä ohjelmassa Arvet efter Cheiron – en oändlig historia moni haastateltava kertoo pyöreitä päiviä studiollaan viettävästä huipputuottajasta.

Cheiron-vuosien jälkeen menestys tuottajana ja laulunkirjoittajana ei jatkunutkaan samanlaisena. Martin itse kutsuu vuosia 2001-2003 ”kylmiksi vuosiksi”. Valtavasta kontrollintarpeesta tuli ongelma. Ratkaisuksi tuli ottaa työprosessiin mukaan useampia tekijöitä. Tällöin prosessiin saatiin uutta myönteistä energiaa – ja myös jokainen oppi toisiltaan. Kehitys laulunkirjoittajana/tuottajana oli nyt kaikille prosessiin osallistuneille nopeampaa. Ja niinpä menetys alkoi uudelle ja ”kylmät vuodet” loppuivat Kelly Clarksonin Since You Been Gone –hitin myötä.

Martin on hyvin melodiakeskeinen lauluntekijä. Hyvin pitkään hallitsevana työtapana oli kehitellä ensin laulumelodiat ja sen jälkeen koko muu paketti. Sanelukone on tärkein työväline tässä tekniikassa.

Nykyään Martin tekee töitä monilla erilaisilla metodeilla. Yksi tavoista on tehdä laulumelodiat toisten tekemien taustojen päälle. Esimerkkinä tällaisesta työskentelystä ovat laulut Roar ja Beauty And the Beat. Monesti Martin myös kehittelee toisten tekemiä lauluja edelleen.

Martin kertoo hakevansa balanssia laulun eri osien välille. Tähän prosessiin käytetään kunnolla aikaa. Valtava kokemus on tuonut tekemiseen keinoja, joilla päästään työkentelyssä eteenpäin, mikäli esimerkiksi työnteko on jumiutunut hyvään säkeistömelodiaan. Esimerkiksi haastattelussa Martin ottaa Taylor Swiftin kappaleen Shake It Off. Kuitenkin homma pyritään pitämään spontaanina ja intuitiivisena.

Tällä hetkellä ”Martinin tallissa” on kymmenisen laulunkirjoittajaa ja tuottajaa sekä Los Angelesissa että Tukholmassa. Hittiä siis syntyy vuorokauden ympäri…

 

Max Martin (osa 1) – kaiken takana on Cheiron

Kukaan maailmassa on tuskin voinut välttyä kuulemasta Max Martinin musiikkia. Hittilistoilta tuntuu koko ajan löytyvän jotain, jossa tämän ruotsalaisen tähtituottajan näpit on jollain lailla pelissä. Billboard-listan ykkösten tekijänä mies on kolmantena – enemmän Billboard-ykkösiä ovat tehtailleet vain herrat Paul McCartney ja John Lennon.

Itse Martin Sandbergistä ja hänen työskentelystään kuitenkin tiedetään minimaalisesti. Mies kun keskittyy täysillä työhönsä eikä paistattele liiemmälti julkisuudessa – eikä haastatteluita tipu. Paitsi ehkä kerran kymmenessä vuodessa omalla äidinkielellä kotikaupungin paikallisradiolle…

Nyt Sveriges Radion P4-kanavalla kuitenkin tullut Fredrik Eliassonin 135 minuutin mittainen ohjelma Arvet efter Cheiron – en oändlig historia Cheiron-studion jälkimainingeista. Ohjelmassa Max Martin, Shellback ja moni muu hittitehtailija  ovat laajalti äänessä. Tämä ohjelma on vielä jonkin aikaa kuultavissa Ruotsin radion sivuilla. Mutta jos ohjelma ehtii kadota verkosta tai jos tämä jalo skandinaavinen kieli (joka muuten kannattaa opetella jo pelkästään dekkareiden takia) tuottaa vaikeaa, referoin asiaa tässä hieman suomeksi.

Cheiron-studio toimi Tukholmassa vuosina 1993 – 2000. Denniz PoP ja Tom Talomaa perustivat studion tavoitteenaan tuottaa musiikkia, joka menestyisi laajalti koko maailmassa. Tarkoituksena oli hyödyntää ruotsalaisten tekijöiden hyviä laulunteko- ja tuotantotaitoja – ei niinkään tuottaa paikallisia artisteja. Artisteja, joille Cheiron teki musiikkia olivat mm. Ace of Base, Britney Spears, Backstreet Boys ja Bon Jovi. Max Martin palkattiin Cheironille hommiin varsin varhaisessa vaiheessa.

Cheironilla työskenteli kymmenkunta lauluntekijää ja tuottajaa. Tuotannon ideana oli jo alunperinkin tiimityö. Paikka jakaantui useisiin pieniin työpisteisiin, joissa työskenneltiin 2-3 hengen ryhmissä. Ovet kuitenkin ”pidettiin auki” ja ideoita vaihdettiin runsaasti. Cheironin työskentelymentaliteettia ja – ilmapiiriä kuvaillaan ainutlaatuiseksi.

Jörgen Elofsson kertoo, että Cheironin musiikintekeminen oli hyvin analyyttistä – voidaan jopa puhua termistä eningeering musiikin tekemisen yhteydessä. Ajan myötä Cheironilla kehittyi tietynlainen kaava, jota sovellettiin hittipiisien tehtailussa. ”Cheiron-kaavasta” on puhunut mm. Cheironilla työskennellyt Andreas Carlsson TV-ohjelmasarjassa Låtarna som förändrade musiken, sekä Arnthor Birgisson ASCAP-luennossaan. Myös Eliassonin ohjelmassa viitataan ”kaavaan” usein.

Seuraavassa muutamia Cheiron-kaavan piirteitä:

•kun kertosäe tulee, se on jo ”kuultu”

•korkeintaan kolme melodista elementtiä samassa kappaleessa

•rakenne aina suurinpiirtein sama: ABABCBB

•kappale tunnistettavissa sekunnissa

•aiheiden jatkuva kierrätys

Tällä kertaa aiheesta tämän verran – lisää on tulossa!