Mysteeri Nashvillessä

Yhdysvaltalaisen Lady Antebellumin kolmannella levyllä on bonuskappaleena ns. akustinen versio yhtyeen megahitistä Need You Now. Kysymyksessä ei ole esimerkiksi tunnelmallinen livetaltiointi, vaan todennäköisesti melkolailla fiksattuun tempoon menevä viimeistelty studiodemo. Lähdin selvittämään asiaa täysin väärästä paikasta.

Ensimmäistä blogausta tehdessä eteen tuli toinenkin mysteeri. Miksi Behind Scenes-tyylisellä musiikkivideolla on slidekitara, mutta minun levyilläni ei.

No kun tuossa videolla on US-versio ja täälläpäin maailmaa taas tarjotaan outside-US-versiota – levy-yhtiöissä kun oletetaan että meille eurooppalaisille ei kantrielementit oikein nappaa…

Katsotaanpa vielä pätkä, jossa Cromwell nakuttelee Lady Antebellum-sessiossa.

”Ja minähän en YouTube-kommentteja lueskele!”

Ehkä välillä kannattaisi.  Ja kannattaa myös välillä katsoa kuka videon on ladannut. Sattuu nyt tällä kertaa olemaan Lady Antebellumin basisti Craig Young.

Joten nyt on #muuten mahdollisuus ensimmäisen asteen metodiin: kysytään asiasta paremmin tietävältä.

Joten jätin kommenttikenttään seuraavan viestin: ”Thank You Craig for sharing this and thanks all the great work on Lady Antebellum albums! Seems that Chad is playing on some kind loop – is that some kind of click track or guide track?” Suurella jännityksellä jään odottamaan vastaako kiireinen ykkösketjun soittaja…

Videon kommenttikentässä Craig kertoo: ”the drums take 4 hours, and then everyone else get 5 minutes…”

Eli ensin taotaan ylivoimainen rumpuraita ja siihen päälle muiden selvittävä pohjalta ensimmäisellä otolla…

Kun tarkkaan kuuntelee, Cromwell soittaa jonkinlaisen loopin päälle. Kyseessä tuskin on Need You Now – ehkäpä joku muu levyn tai levylle pääsemätön medium-tempoinen kappale.

Eli tällä kertaa taotaan Nashville-perinteestä hieman poiketen klikin päälle. Ehkä tarkemmin ilmaistuna guide-trackin päälle.

Guide trackissä on klikin lisäksi kappaleen rakenne, peruslaulut ja perusharmoniat – esim. peruskomppikitara. Lopulliseen versioon äänitetään ensin rummut ja basso. Tuo alunperin mainittu bonusraita lienee toiminut ainakin osittain guide-trackinä Cromwellille.

Ansiokkaita nettilinkkejä guide-trackin tekemiseen:

Music Stack Exchance-sivusto

Recording Revolution-sivusto ja täältä videota

Cobalt Audio-sivusto

Ja lopuksi kaikkein herkullisin linkki:

Sound On Sound -sivuston laaja tuottaja Paul Worleyn ja ääniteknikko Clarke Schleicherin haastattelu.

Aiheena haastattelussa mm.

• esituotanto
• tuottajan työ
• live-soittajakeskeisyys Nashvillessä
• songwriting – työskentely laulunkirjoittajien kanssa
• teknistä dataa, mm. mikeistä (paljon!)
• harjoittelusta ja sovittamisesta, harjoitusdemojen tekemisestä
• jenkki- ja muun maailman versiot

Mysteeri ei vielä aivan selvinnyt, mutta kysellään ja kommentoikaa ihmeessä! Lopuksi blogauksen sovelluskohteet:

• guide-trackin tekeminen
• äänittäminen
• yleinen musiikkituotanto

 

 

 

 

Sovellettavan tiedon tuottamisen haaste

Tässä on työn alla mm. pieni linkkikokoelma, josta voi löytää vastauksia edellisessä postauksessa esitettyihin kysymyksiin. Mielelläni käytän asian selvittämiseksi muutaman tunnin lomastani.

Tiedon etsiminen ja kirjoittaminen on kivaa ja aion kehittyä molemmissa. Erityistä bonusta tulee, jos vielä pystyy olemaan hyödyksi toisille.

Kehittyäkseen täytyy kuitenkin olla jonkin verran tavoitteita ja harrasteella sopivaa haasteellisuutta (lukeekaa #muuten oikeasti se Csikszentmihalyin Flow). Niinpä asetan itselleni haasteen.

Aion tuottaa tässä blogissa vuoden loppuun mennessä vähintään kaksi kertaa enemmän sovellettavaa tietoa kuin mitä institutionaalinen suomalainen musiikkitiede pystyy tuottamaan koko vuoden 2016 aikana.

Paino on sanalla soveltava. Eli tiedon täytyy olla sovellettavissa jollain tavalla – vaikkapa kitaransoittoon, koulutukseen/opetukseen tai vaikkapa piisintekemiseen. Institutionaaliseksi musiikkitieteeksi lasketaan kaikki julkaistu materiaali, johon on jollain tavalla käytetty julkista rahoitusta. Tämä tarkoittaa yliopistoilla vakinaisesti työskentelevien professoreiden yms. porukan, sekä valtion apurahoja nauttivan porukan tekemää julkaistua musiikkitiedettä. Yksityisten säätiöiden apurahoilla tehtyä tutkimusta ei lasketa mukaan. Tähän ei kuulu myöskään gradut, sillä aina kuitenkin löytyy niitä rohkeita, jotka uskaltavat tehdä jotain käytännönläheistä pelkäämättä egomaanisten tohtoreiden kostotoimenpiteitä (gradun tarkastus venähtää yli puoli vuotta, hylsy tai mahdollisimman heikko arvosana, paperit kuntoon vasta kun yleiset virkahaut ohi jne. jne.). Ulkopuolella ovat myös käytännönläheinen musiikkikasvatus ja Jyväskylän MMT-ohjelma.

Itse teen hommaa harrastuksena töiden ohessa. Tämä saattaa hieman vaikuttaa kirjoittamisen säännöllisyyteen.

Entä metodiikka? Seuraavat menetelmät ovat erinomaisia tiedonhankintaan:

1. Soitto tai muu yhteydenotto asiantuntijaan (ehdottomasti paras metodi!)
2. YouTube-haku
3. Hakukonehaku
4. Helmet-kirjastohaku, Arsca-haku
5. (tuskin tarvitsee, mutta laitetaan vielä yliopistojen kirjastojen haku)

Mutta hei! Jotta homma olisi mahdollisimman mielenkiintoista, homman on hyvä olla vuorovaikutteista! Tarkoittaa sitä että lukijoiden ehdotuksista olen erittäin kiitollinen. Vähän jo aikaisemmista postauksista saa mieltmyksistäni osviittaa, mutta kaikki musiikkimaailman käytännön kysymykset huomioidaan. Eli viestiä vaan meilillä, Twitterissä, Facebookissa, tai kommenttikentässä – ihan miten vaan!

Miten pisteet sitten lasketaan? Joululoman jälkeen tammikuussa 2017 tsekataan tämä blogi ja vierelle institutionaalisesti julkaistu musatiede. Kun jutusta löytyy selkeästi osoitettavissa oleva soveltamiskohde, saa julkaisu pisteen (tai vaikka kaksi, jos sovelluskohteita löytyy). Jos en saa kaksi kertaa enempää pisteitä, lupaan jokaiselle yliopiston musiikkitieteellä vakituisesti työskentelevälle ilmaisen 45 minuutin soittotunnin!

 

 

 

 

Suomalaisen musiikkitieteen menetetyt mahdollisuudet – malli hallittuun alasajoon.

1970-luvulla Helsingin yliopistolla Erkki Kurenniemi rakentaa musiikkitieteen laitoksella laitteita studioon. Miljoonan taalan paikka! Satsataan laitekehitykseen ja haetaan yhteistyömahdollisuuksia kansainvälisiltä syntikkavalmistajilta, annetaan prototyypit jonkun kansainvälistä huomiota saaneen muusikon – vaikka Giorgio Moroderin – käyttöön. Valitettavasti näin ei kuitenkaan tapahdu. Nämä innovaatiot tehdään täysin ilmaiseksi – laitoksen budjettia ei käytetä. Laitos keskittyy inuittien örinää kultturisesti analysoivaan etnomusikologiaan, semiotiikkaan ja muihin vastaaviin suuntauksiin, jotka eivät koskaan pystyneet saavuttamaan tarttumapintaa käytännön musiikki- tai muullekaan elämälle, vaan jäivät pienten akateemisten piirien apurahapuuhasteluksi.

1990-luvulla Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksella on kyllä ihan hyvät puitteet: on studiota ja viimeisimpiä Macceja ohjelmistoineen. Jälleen miljoonan taalan paikka! Erikoistetaan opiskelijat koneiden ja ohjelmistojen käyttöön, aletaan panostaa ohjelmistokehitykseen. Tehdään täällä musiikkiohjelmistojen, teknisen tuotannon ja laitekehityksen tulevat kansainväliset taitajat! Valitettavasti kuitenkaan näin ei tapahdu. Studion ovi pysyy kiinni ja Maccien musaohjelmistojen treenaaminen on opiskelijoiden vapaaa-ajan toimintaa (onneksi muuten itselläni näin oli). Järjestetään musiikkituotannon kurssi, mutta luennoitsija luennoi tuhannen kalvonsa kanssa psykoanalyysiä Paul McCartneystä! No okei – tuolla kurssilla tehtiin piisi – nuoteilla tietysti. Omani vain oli liian intuitiivis-implisiittisesti toteutettu: biisinkirjoittaminen kun oli tehty ilman kirjallisia lähteitä! 1,5:llä nippanappa läpi…

Tässä oli kaksi esimerkkiä siitä kuinka musiikkitieteen valtavirta on mennyt sokeasti käytännöstä vierautunutta akateemista uomaansa pitkin unohtaen mahdollisuutensa olla rakentava osa maailmaa. Suurimmalla osalla tieteistä on oma jatkumoalansa, esimerkiksi musiikkikasvatuksella monipuolinen pedagoginen ammattimaailma, joissa maisterin paperit ainakin periaatteen tasolla kertovat tieteeseen nojaavasta pedagogiikasta. Musiikkitieteellä tällaista jatkumoalaa ei ole! Toki musiikkitieteestä valmistuneet ovat tilastollisesti työllistyneet hyvin – suurelta osin töihin, joilla ei ole mitään tekemistä musiikkitieteessä opiskeltujen asioiden kanssa. Lähes satavuotisen historiansa aikana suomalaisen musiikkitieteen valtavirta ei ole onnistunut luomaan yhtään merkittävää käytäntöön sovellettavaa tulosta. Tie on siis käyty loppuun.

Julkinen budjetti on rajallinen. Valitettavasti myös koulutuksesta ja tutkimuksesta on leikattava. Esitänkin nyt mallin, jossa musiikkitiede ajetaan Suomessa alas itsenäisenä tieteenalana, kuitenkin siten että mahdollisuudet käytäntöä tukevana ja innovaatioita tekevänä tuotteistavana suuntauksena säilyisi edelleen.

Musiikkitiedettä voi Suomessa opiskella peräti neljässä paikassa! Tarkastellaanpa nyt Turun yliopiston, Åbo Akademin, Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston musiikkitiede-esittelyitä hevonpaskatutka vahvasti päällä. Tarkastellaan mikä on säilyttämisen arvoista, sovellettavaa ja jopa mahdollisesti kaupallistettavaa.

Turun yliopistossa painotutaan mm. ekomusikologiaan ja musiikin kriittiseen diskurssianalyysiin. Musiikkiteknologiaa tutkitaan kulttuurisesti. Ei siis mitään käytäntöön ja sovellettavuuteen vivahtavaa. Sorry Turku, koko toiminta vaan leikkuriin…käytäntöön suuntautuneet voinevat suunnistaa kohti Helsinkiä ja Jyväskylää…tai sitten kielen vaihtamista, sillä…

Åbo Akademin toiminta on varmaan pientä ja rahoitus tulee varmaankin suurilta osin säätiöiltä, joten jätetäänpä rauhaan tällä kertaa…

Jyväskylässä opiskellaan mm. kehollisuutta musiikissa ja yhteisöllisyyttä musiikissa. No huh huh! Menetelmäopintojakin on ihan tarpeeksi… Ehdotan Jyväskylälle seuraavaa järjestelyä: pedagogisesti suuntautuneet musiikkikasvatuksen puolelle ja teknisesti ja neurotieteellisesti (todellakin tärkeä ala!) suuntautuneet erillisiin Music and mind-tyylisiin maisteriohjelmiin, joissa käsittääkseni ihan vakavasti tavoitellaan sovellettavuutta käytäntöön.

Entäpäs sitten Helsinki? Ehdotan tietokoneavusteisen tutkimuksen siirtämistä Aalto-yliopiston yhteyteen. Etnomusikologiat ja semiotiikat kylmästi vaan romukoppaan.

Itse olen aikanaan valmistunut Jyväskylän musiikkitieteestä (tosin myös ammatillista käytäntöä lähellä olevan erittäin tarpeellisen musiikkikasvatuksen opinnot plakkarissa), joten tiedän tasan tarkkaan mistä puhun. Varmasti kirjoitukseni tulee ärsyttämään monia – mutta itse katson tämän olevan alan sisältä tuleva rakentava ehdotus: näillä toiminpiteillä saataisiin käytännönläheisille soveltajille lisää resursseja ja säästöäkin tulisi.

Max Martin (osa 3) – työskentely

Yksi juttu on varmaa: Max Martin työskentelee ja on työskennellyt musiikkinsa eteen paljon. Fredrik Eliassonin Ruotsin radion P4-kanavalle tekemässä ohjelmassa Arvet efter Cheiron – en oändlig historia moni haastateltava kertoo pyöreitä päiviä studiollaan viettävästä huipputuottajasta.

Cheiron-vuosien jälkeen menestys tuottajana ja laulunkirjoittajana ei jatkunutkaan samanlaisena. Martin itse kutsuu vuosia 2001-2003 ”kylmiksi vuosiksi”. Valtavasta kontrollintarpeesta tuli ongelma. Ratkaisuksi tuli ottaa työprosessiin mukaan useampia tekijöitä. Tällöin prosessiin saatiin uutta myönteistä energiaa – ja myös jokainen oppi toisiltaan. Kehitys laulunkirjoittajana/tuottajana oli nyt kaikille prosessiin osallistuneille nopeampaa. Ja niinpä menetys alkoi uudelle ja ”kylmät vuodet” loppuivat Kelly Clarksonin Since You Been Gone –hitin myötä.

Martin on hyvin melodiakeskeinen lauluntekijä. Hyvin pitkään hallitsevana työtapana oli kehitellä ensin laulumelodiat ja sen jälkeen koko muu paketti. Sanelukone on tärkein työväline tässä tekniikassa.

Nykyään Martin tekee töitä monilla erilaisilla metodeilla. Yksi tavoista on tehdä laulumelodiat toisten tekemien taustojen päälle. Esimerkkinä tällaisesta työskentelystä ovat laulut Roar ja Beauty And the Beat. Monesti Martin myös kehittelee toisten tekemiä lauluja edelleen.

Martin kertoo hakevansa balanssia laulun eri osien välille. Tähän prosessiin käytetään kunnolla aikaa. Valtava kokemus on tuonut tekemiseen keinoja, joilla päästään työkentelyssä eteenpäin, mikäli esimerkiksi työnteko on jumiutunut hyvään säkeistömelodiaan. Esimerkiksi haastattelussa Martin ottaa Taylor Swiftin kappaleen Shake It Off. Kuitenkin homma pyritään pitämään spontaanina ja intuitiivisena.

Tällä hetkellä ”Martinin tallissa” on kymmenisen laulunkirjoittajaa ja tuottajaa sekä Los Angelesissa että Tukholmassa. Hittiä siis syntyy vuorokauden ympäri…

 

Max Martin (osa 2) – kunnia menestyksestä ruotsalaiselle julkiselle musiikkikoulutukselle

”Ingenting, absolut ingenting.”

Näin vastaa ruotsalainen huipputuottaja ja -laulunkirjoittaja Max Martin kun Fredrik Eliasson kysyy häneltä radio-ohjelmassa Arvet efter Cheiron – en oändlig historia mitä hän olisi ilman ruotsalaista julkista musiikkikoulutusta.

Martin opiskeli  kunnallisessa musiikkikoulussa Tukholman lähellä nokkahuilua, trumpettia ja käyrätorvea. Sandbergit eivät olleet ”musiikkiperhe” ammatillisessa mielessä. Puhaltimista nuori Martin innostui kuullessaan elävänä kouluorkesterin konsertin. Aikaa vietettiin paljon treenikämpillä ja – huoneissa – joista moni oli yhteiskunnan subventoimia.

Aikaansa Södra Latin-lukion musiikkilinjalla Martin pitää myös erittäin merkittävänä uransa kehitykselle. Koulussa opiskeli samaan aikaan lukuisia nykyisen ruotsalaisen musiikkielämän huippuvaikuttajia: Klas Åhlund, Peter Jöback, Alexander Kronlund… Koulussa inspiroiduttiin yleisestä lahjakkuudesta ja luotiin tärkeitä verkostoja.

Martin Sandberg asuu ja työskentelee nykyään pääsääntöisesti Los Angelesissa. Muuton ensisijaiseksi syyksi Martin kertoo halun edistää lastensa kielitaitoa ja kulttuurien tuntemusta – toisena syynä toki mainitaan ammatillinen syy olla musiikkiteollisuuden keskiössä. Ruotsin korkeaa verotusta Martin ei mainitse muuttonsa syynä.

Martin pitää yhteiskunnan satsausta musiikkiin, musiikkikoulutukseen – ja kulttuuriin ylipäätään – erittäin tärkeänä. Ainakin hänen tapauksessaan julkinen subventointi on tuonut kruunut verotuloina takaisin – kerroin lienee tähtitieteellinen…

Nykyisinä ”vaikeina aikoina” suosittelisin kulttuuri- ja koulutusleikkauksia suunnittelevia suomalaisia päättäjiä tutustumaan Max Martinin ja monien muiden nykyisten ruotsalaisten musiikkimenestyjien tarinaan. Subventointi kulttuuriin on paitsi maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin, mutta mikä on kaikkein tärkeintä: lisännyt valtavasti yhteiskunnan yleistä hyvinvointia – tätä seikkaa ei mitata rahassa.

Luo omaa musiikkiasi iPadillasi tai koneellasi!

Oman musiikin tekeminen on nykyisin helpompaa kuin koskaan!

Opetuksessani on musiikin luominen etusijalla – näppäinkomennot ja muu tekniikka kyllä seuraa perässä. Tärkeintä on tekemisen flow!

Opetuksessani aloitetaan silmukkapohjaisesta (”loopit”) musiikintekemisestä ja opetellaan muitakin uusia asioita tunti tunnilta. Opetuksessa käytettävä ohjelma/sovellus on GarageBand. Musiikkisi tekemiseen tarvitset iPadin tai oman koneen – onnistuu myös iPhonella!

Olen opettajana erikoistunut tekemiseen ja luomiseen pohjautuvaan oppimiseen (creativity based learning) ja musiikkiteknologian hyödyntämiseen. Musiikkikasvatuksen pro gradu -tutkielmani (tarkastusvaiheessa) käsittelee tekemiseen pohjautuvaa musiikintekemisen oppimista yläkoulun musiikkiluokilla.

Musiikintekemisoppituntien hinta 31€/45min vuoden 2013 loppuun saakka.

Myös mahdollista 60 min sessiot 2-3 hengen ryhmissä.

Kysyttävää? Soita tai meilaa vaikka heti: 040 4 808 444 tai antti.sunell(ä)gmail.com

Pixar pitch musiikkikasvatuksen alan gradustani.

Olipa kerran musiikinopettaja joka oli hyvä työssään. Joka päivä laulettiin ja soitettiin, moni oppilaista oppi komppaamaan kitaralla Luotsiveneen, tutustui kauan sitten eläneen mestarin kuuluisaan teokseen, treenasi congilla kuubalaista tumbao-rytmiä, ja tunnit sujuivat letkeästi ja kaikilla oli hyvä mieli. Yhtenä päivänä kaikki muuttui: jokainen oli saanut joululahjaksi pienen laitteen, jolla pystyi tekemään vaikka mitä: pelaamaan hauskoja pelejä, juttelemaan toisten kanssa kaikessa hiljaisuudessa ja tekemään ihan omaa musiikkia – jota moni myös halusi tehdä. Jossain alettiin myös miettiä miksi siellä koulussa ylipäätänsä ollaan: ulkoa opeteltu tieto unohtui nopeasti – eikä sillä välttämättä mitään tehtykään. Valtakuntaan haluttiin uudenlaisia alamaisia, joilla olisi jatkuva taito omaksua uusia taitoja ihan uusissa ammateissa. Joku kaikkia viisaampi puhui jostain luovuudesta. Tämän vuoksi opettajankin oli nyt opeteltava jotain ihan uutta – jo oli aikakin, sillä Musa 7-kirjat alkoivat olla jo täysin repaleisia. Tämän vuoksi musiikinopettajakin osti uusia vimpaimia, katsoi internetistä kuinka maailmalla ihmiset tekivät ihan omia sävellyksiä ja lopulta alkoi pikkuhiljaa opettaakin aivan uudenlaisia taitoja – oikeastaan hän ei paljoa enää opettanutkaan sillä oppilaat ottivat vimpaimien mahdollisuudet haltuun melkeinpä ihan itsenäisesti. Kunnes lopulta edelleen toki soitettiin ja laulettiin, mutta myös tehtiin omaa musiikkia – ja kaikki oli lopulta vielä paremmin kuin ennen.”

Nykyään opetan myös musiikintekemistä.