Sovellettavan tiedon tuottamisen haaste

Tässä on työn alla mm. pieni linkkikokoelma, josta voi löytää vastauksia edellisessä postauksessa esitettyihin kysymyksiin. Mielelläni käytän asian selvittämiseksi muutaman tunnin lomastani.

Tiedon etsiminen ja kirjoittaminen on kivaa ja aion kehittyä molemmissa. Erityistä bonusta tulee, jos vielä pystyy olemaan hyödyksi toisille.

Kehittyäkseen täytyy kuitenkin olla jonkin verran tavoitteita ja harrasteella sopivaa haasteellisuutta (lukeekaa #muuten oikeasti se Csikszentmihalyin Flow). Niinpä asetan itselleni haasteen.

Aion tuottaa tässä blogissa vuoden loppuun mennessä vähintään kaksi kertaa enemmän sovellettavaa tietoa kuin mitä institutionaalinen suomalainen musiikkitiede pystyy tuottamaan koko vuoden 2016 aikana.

Paino on sanalla soveltava. Eli tiedon täytyy olla sovellettavissa jollain tavalla – vaikkapa kitaransoittoon, koulutukseen/opetukseen tai vaikkapa piisintekemiseen. Institutionaaliseksi musiikkitieteeksi lasketaan kaikki julkaistu materiaali, johon on jollain tavalla käytetty julkista rahoitusta. Tämä tarkoittaa yliopistoilla vakinaisesti työskentelevien professoreiden yms. porukan, sekä valtion apurahoja nauttivan porukan tekemää julkaistua musiikkitiedettä. Yksityisten säätiöiden apurahoilla tehtyä tutkimusta ei lasketa mukaan. Tähän ei kuulu myöskään gradut, sillä aina kuitenkin löytyy niitä rohkeita, jotka uskaltavat tehdä jotain käytännönläheistä pelkäämättä egomaanisten tohtoreiden kostotoimenpiteitä (gradun tarkastus venähtää yli puoli vuotta, hylsy tai mahdollisimman heikko arvosana, paperit kuntoon vasta kun yleiset virkahaut ohi jne. jne.). Ulkopuolella ovat myös käytännönläheinen musiikkikasvatus ja Jyväskylän MMT-ohjelma.

Itse teen hommaa harrastuksena töiden ohessa. Tämä saattaa hieman vaikuttaa kirjoittamisen säännöllisyyteen.

Entä metodiikka? Seuraavat menetelmät ovat erinomaisia tiedonhankintaan:

1. Soitto tai muu yhteydenotto asiantuntijaan (ehdottomasti paras metodi!)
2. YouTube-haku
3. Hakukonehaku
4. Helmet-kirjastohaku, Arsca-haku
5. (tuskin tarvitsee, mutta laitetaan vielä yliopistojen kirjastojen haku)

Mutta hei! Jotta homma olisi mahdollisimman mielenkiintoista, homman on hyvä olla vuorovaikutteista! Tarkoittaa sitä että lukijoiden ehdotuksista olen erittäin kiitollinen. Vähän jo aikaisemmista postauksista saa mieltmyksistäni osviittaa, mutta kaikki musiikkimaailman käytännön kysymykset huomioidaan. Eli viestiä vaan meilillä, Twitterissä, Facebookissa, tai kommenttikentässä – ihan miten vaan!

Miten pisteet sitten lasketaan? Joululoman jälkeen tammikuussa 2017 tsekataan tämä blogi ja vierelle institutionaalisesti julkaistu musatiede. Kun jutusta löytyy selkeästi osoitettavissa oleva soveltamiskohde, saa julkaisu pisteen (tai vaikka kaksi, jos sovelluskohteita löytyy). Jos en saa kaksi kertaa enempää pisteitä, lupaan jokaiselle yliopiston musiikkitieteellä vakituisesti työskentelevälle ilmaisen 45 minuutin soittotunnin!

 

 

 

 

Luo omaa musiikkiasi iPadillasi tai koneellasi!

Oman musiikin tekeminen on nykyisin helpompaa kuin koskaan!

Opetuksessani on musiikin luominen etusijalla – näppäinkomennot ja muu tekniikka kyllä seuraa perässä. Tärkeintä on tekemisen flow!

Opetuksessani aloitetaan silmukkapohjaisesta (”loopit”) musiikintekemisestä ja opetellaan muitakin uusia asioita tunti tunnilta. Opetuksessa käytettävä ohjelma/sovellus on GarageBand. Musiikkisi tekemiseen tarvitset iPadin tai oman koneen – onnistuu myös iPhonella!

Olen opettajana erikoistunut tekemiseen ja luomiseen pohjautuvaan oppimiseen (creativity based learning) ja musiikkiteknologian hyödyntämiseen. Musiikkikasvatuksen pro gradu -tutkielmani (tarkastusvaiheessa) käsittelee tekemiseen pohjautuvaa musiikintekemisen oppimista yläkoulun musiikkiluokilla.

Musiikintekemisoppituntien hinta 31€/45min vuoden 2013 loppuun saakka.

Myös mahdollista 60 min sessiot 2-3 hengen ryhmissä.

Kysyttävää? Soita tai meilaa vaikka heti: 040 4 808 444 tai antti.sunell(ä)gmail.com

Pixar pitch musiikkikasvatuksen alan gradustani.

Olipa kerran musiikinopettaja joka oli hyvä työssään. Joka päivä laulettiin ja soitettiin, moni oppilaista oppi komppaamaan kitaralla Luotsiveneen, tutustui kauan sitten eläneen mestarin kuuluisaan teokseen, treenasi congilla kuubalaista tumbao-rytmiä, ja tunnit sujuivat letkeästi ja kaikilla oli hyvä mieli. Yhtenä päivänä kaikki muuttui: jokainen oli saanut joululahjaksi pienen laitteen, jolla pystyi tekemään vaikka mitä: pelaamaan hauskoja pelejä, juttelemaan toisten kanssa kaikessa hiljaisuudessa ja tekemään ihan omaa musiikkia – jota moni myös halusi tehdä. Jossain alettiin myös miettiä miksi siellä koulussa ylipäätänsä ollaan: ulkoa opeteltu tieto unohtui nopeasti – eikä sillä välttämättä mitään tehtykään. Valtakuntaan haluttiin uudenlaisia alamaisia, joilla olisi jatkuva taito omaksua uusia taitoja ihan uusissa ammateissa. Joku kaikkia viisaampi puhui jostain luovuudesta. Tämän vuoksi opettajankin oli nyt opeteltava jotain ihan uutta – jo oli aikakin, sillä Musa 7-kirjat alkoivat olla jo täysin repaleisia. Tämän vuoksi musiikinopettajakin osti uusia vimpaimia, katsoi internetistä kuinka maailmalla ihmiset tekivät ihan omia sävellyksiä ja lopulta alkoi pikkuhiljaa opettaakin aivan uudenlaisia taitoja – oikeastaan hän ei paljoa enää opettanutkaan sillä oppilaat ottivat vimpaimien mahdollisuudet haltuun melkeinpä ihan itsenäisesti. Kunnes lopulta edelleen toki soitettiin ja laulettiin, mutta myös tehtiin omaa musiikkia – ja kaikki oli lopulta vielä paremmin kuin ennen.”

Nykyään opetan myös musiikintekemistä.